Yövieras.

Mulle jäi eilen eräs yövieras, joka aamusella ennen seitsemää lähti töihin. Töissä käyminen on tässä tapauksessa ikävää, oisin mielelläni loikoillut kyseisen henkilön vieressä pitempäänkin. Nokkelimmat varmasti jo arvaa kuka kyseinen henkilö on. Oi voi, taas on kova ikävä. Onneksi huomenna on perjantai ja voidaan olla yhdessä koko viikonloppu, ilman kiireitä.

♥

Onnea.

Pitkästä aikaa voi kirjoittaa oikeesti hyviä juttuja. Viime viikon torstaina, 1.9. vihdoin ja viimein sain oman asunnon ja muutin tänne saman tien. On niin outoa, ettei vähään aikaan ole ollut huono fiilis, eikä mikään ole suoranaisesti vituttanut.

Mulle ei uusittu työsopimustakaan, mutta sekään ei ottanut päähän. Vihdoinkin, pitkästä aikaa mulla menee hyvin. Se on kerrassaan loistavaa. Lupasivat kuitenkin soitella, jos ja kun työtilanne paranee. Mikä vois toki tapahtua jo kohta, koska pitemmän päälle työttömänä oleminen käy tylsäksi.

Mutta pääasia on, että mulla on oma asunto!

Toinen, yhtä lailla pääasia on, että mulla on mies (tämän kohdalla voi todellakin puhua miehestä), joka on normaali ja ottaa minut huomioon. Jota mulla on ikävä koko ajan. En edes muistanut, kuinka kivaa on olla korviaan myöten ihastunut. Ehkä hyvä fiilis johtuu aika pitkälti tästäkin.

Kaveritkin on huomannu, että mä olen paljon iloisempi ja ovat onnellisia mun puolesta. Totta puhuen, en olisi pitkään enää jaksanut ollakkaan kokoajan kiukkunen, miksi kenenkään pitäisi jaksaa. En minäkään siitä nauttinut, se kuka tuota kiukkua aiheutti, ei kuitenkaan tuntunut sitä ymmärtävän. Enkä olettanutkaan ymmärtävän, tiedän ettei sitä olisi ikinä tapahtunut. Mutta nyt, se joka sitä aiheutti, ei tule enää ikinä aiheuttamaan moista olotilaa mulle. Vaikka koskaan ei pitäisi sanoa, ei koskaan, niin tässä tilanteessa se on sallittua, ei enään koskaan.

Mä vaan olen todella onnellinen!

Mietiskelen.

Edelleen suurimmaksi osaksi hyvä fiilis, mutta se, etten tunnu ikinä löytävän asuntoa, ärsyttää kovin. Mikään ole hienompaa, kuin tuntea itsensä ei toivotuksi ja kolmanneksi pyöräksi omassa kotonaan, jossa ex-avomies majailee naispuolisen "kaverinsa" kanssa. Missähän vaiheessa tältä "kaverilta" tulisi alkaa periä vuokraa? Miten ihmiset edes kehtaa ..

Hehkutan.

Pitkästä aikaa on kaikin puolin loistava fiilis, siitä kiitos kuuluu eräälle henkilölle, josta on lyhyessä ajassa tullu todella tärkeä. Ja tuntuu tulevan kokoajan tärkeämpi.

Materiaa.

Ostin uudet Iron fist -kengät taannoin, en ole niitä missään päässy vielä testaamaa, kun ei ole ollut mitään tilaisuuksia. Tosin täytys eka 4 seinän sisällä tallustella niillä, että hieman tottuis ajatukseen. Ei nimittäin ole meikäläisen vahvinta alaa kävellä 12cm korkuisilla platformeilla.

Toissa päivänä tein kaverilleni sen tatuoinnin ja siitä tuli oikein kiva, olin jopa itse tyytyväinen lopputulokseen. Nyt vain odotellaan, että tatuointi paranee, niin nään onko väritys onnistunut.

Tänään nään erään henkilön.

Moi.

Odotusta.

En voi edelleenkään muuta sanoa, kuin että oon hyvin helpottunu. Oon aivan hämmentyny siitä, ettei mua ole vituttanu joka päivä. Vielä kun löytäs sen asunnon, ni pääsis jatkaa oikeesti eteenpäin. Ei ehkä kaikkein mukavin tilanne monen vuoden seurustelun jälkeen asua "kämppiksinä", mutta kun muuta vaihtoehtoa ei tällä hetkellä ole.

Huomenna ois edessä hieman tatuointeja, pitää tikkailla kaverille tän ensimmäinen tatuointi. Ja arkeen pitäs taas viikoksi palata muutenkin. 16. päivä lähetään porukoitten ja siskon kanssa kiertelemään, todellakin ansaitulle lomalle, viikoks jonnekkin päin suomea. Muun muassa Suomussalmi here I come! Ollaan käyty ainakin 7 tai 8 kesänä road tripillä. En kyllä malta oottaa. Harmi vaan etten voi ottaa muutamia ihmisiä mukaan.

The end.

Päätettiin yhdessä äijän kanssa, että erotaan, koska tää juttu ei vaan enään toimi. Vaikka eroaminen ei ikinä olekkaan hauskaa, niin oloni on helpottunut. Nyt on vaan asunnon metsästys käynnissä ja toivottavasti se löytyy nopeesti, ettei tartte roikkua täällä nurkissa.

Työt jatkuu vielä ainakin 2kk.