Musiikkia

Lauantaina kävin kullan keikkaa katsomassa ja muutaman muun bändin, rehellisesti mitään kotiin päin vetämättä voin sanoa, että Mojo Radio oli illan loistavin.

Pienenä mainostuksena;

Halukkaat voi käydä kuuntelemassa bändiä myspacessa! 

>>> Mojo Radio <<<

Työjuttuja

Töissä juteltiin porukalla pomon kanssa työasioista, mutta mua jäi vaivaamaan se, että eikö mulla ole samanlaisia etenemis mahdollisuuksia kuin muilla, vain sen takia, että en ole yhtä puhelias kun muut? Ylenpalttinen höpöttäminen kun ei tule kaikilla luonnostaan, ei sen pitäisi olla mitenkään esteenä, hoitaisin minulle annetun vastuun tunnollisesti siinä missä muutkin. Kukaan ei tosin tällaista mulle sanonut, mutta sellainen fiilis asiasta jäi, koska tällä hetkellä, ne joille vastuuta annettiin on suupaltteja. Täytyy jossain vaiheessa rohkaistua ottamaan asia puheeksi, ei vain ole minun tyylistäni sekään, olen kuitenkin tyytyväinen jo tämänkin hetkiseen tilanteeseeni.

Viikonlopun toimintoja

Tänä viikonloppuna oli firman pikkujoulut, oli hauskaa, vaikka jännitin kyseistä päivää jo viikkoja etukäteen. En oikeastaan tiedä mistä moinen jännitys tuli, mutta mun mielestä on kovin hämmentävää, kun samassa paikassa on firman isot pomot ja alkoholijuomia. Kaikki osasvat kuitenkin käyttäytyä, eikä mun mielestä mitään hämmentävyyksiä tapahtunut.

Eilen oli yksinkertaisesti vain löhö-päivä, roiskeläppiä, mehua, supernaturalia ja kulta kainalossa. Kaikki mitä lauantaina tarvitsee. Käytiin ajoissa nukkumaan ja nukuttiin hyvin aamuun asti.

Tänään löhötään lisää ja mahdollisesti käydään kyläilemässä ja lukemassa lehteä kaupungissa. Sauna on lämpiämässä ja fetasalaatti jääkaapissa odottamassa kultaa kotiin.♥

Kuvottavan rakastunut

Ei ole tullut kirjoiteltua pariin kuukauteen. Se vaan on niin kummaa, ettei mistään syystä ole ollu paha olla, joten ei ole tarvinut mitään purkaa päästä tänne. Hyvää oloani sen sijaan voisin hehkuttaa maailman tappiin asti.

Olen vain edelleen niin helvetin onnellinen, ettei mun onneani kuvaamaan löydy sanoja, ei ainakaan niin suuria että ne riittäisi. Toivon hartaasti, että tämä tunne jatkuu ja aion tehdä sen eteen kaikkeni. Mieheni on vaan niin ihana.♥ Olen rakastunut korviani myöten ja rakkauteni vahvistuu päivä päivältä enemmän.

Siitä kun paremmin tutustuttiin, tai oikeastaan tutustuttiin mitenkään, ei ole kulunu vielä edes puolta vuotta, mutta silti siihen puoleen vuoteen on mahtunu niin paljon hyvää. Mahdollisesti olen oikeesti löytänyt sen "oikean", koska tämä suhde ei tunnu sellaselta kun aikaisemmat. Tämä on jotain paljon parempaa, eikä vaan alkuajan huumaa, niinkuin moni voisi luulla.

Työpäivät kuluu siihen, että lasken tunteja, välillä jopa minuutteja, että pääsen kotiin, että saan viettää aikaa kullan kainalossa. Tällästä ei ole tapahtunut aiemmin. Asutaan yhdessä, enkä silti saa tarpeekseni tuon komistuksen seurasta.

Vaikkakin huonot päivät on nykyään todella harvassa, ei mun tartte katsoa kun noita hymyhuulia, enkä enää voi olla vihanen. Se on niin kivaa, kuinka joku voi niinkin pienellä eleellä muuttaa päivän suunnan täysin.

Rakastan kuulla olevani kaunis, rakastettu, ihana, jne. Rakastan kuulla sitä monesti päivässä, ei kohteliaisuuksiin voi kyllästyä. Rakastan sitä tosiasiaa, että rinnallani on mies, joka kuuntelee ja välittää kuulemastaan. Tosin, koska tähän asti ketään ei ole kiinnostanut, ei kaikesta puhuminen luonnistu niin helposti. Pikku hiljaa.

Yksin kertaisesti rakastan tuota ilmestystä, ja oon varma että mun on täytynyt jotain hyvää tehdä, että mulle on noin täydellinen mies vihdoin suotu. Toisinaan tuntuu, etten edes ansaitsisi moista. Olen tähän asti ollut niin varma, ettei noin hyvännäkönen ihminen voisi ikimaailmassa kiinnostua minusta. Mikään ei ilmeisesti tosiaan ole mahdotonta.

Huh, siinä teille siirappista tekstiä.

Rakastan, rakastan, rakastan.♥

Viikonlopun juttuja

Viikonloppu oli loistava.

Perjantain vietin toisen kummityttöni äidin kanssa, pitkästä aikaa! Hauskaa oli niinkun aina. Kyseinen nainen on aivan loistava tyyppi. Vaikka ajallisesti ei olla "oikeasti" tunnettu toisiamme kovinkaan kauaa, niin hänestä on kyllä tullut yksi parhaimmista ystävistä.

Lauantain vietin erään ihanuuden kanssa. Käytiin Rytmikatissa kattomassa keikkoja, ja kuulin bändiä nimeltä Ghost Brigade, se oli aivan _loistava_ !! Niin hyvä live bändi, ettei mitään rajaa. Pakko päästä kuuntelemaan uudelleen.

Viikonloppuna kuulin myös ekaa kertaa eräältä maagiset 3 sanaa, se tuntu todella hyvältä. En vois olla onnellisempi. Ihan totta, en vois. Huh. ♥♥♥

Huomenna palaan töihin. Viime torstaina olis pitäny jo palata, mutta oli to-pe saikulla, jo pari viikkoa kestäneen flunssan takia. Se on jo pientä nenän tukkosuutta ja röhää lukuun ottamatta, aika pitkälti parantunu.

Jotta sellasta.

Öitä.

Viikonloppu

Viikonloput menee aivan liian nopeasti, mutta hauskaa oli. Kuulin hauskoja juttuja, mm. kuinka exäni on kavereilleen kertonut, että me erottiin koska mie lähin toisen miehen matkaan. Haha, lukis herra vaikka tämän blogin alusta loppuun, niin tietäs mitä paskaa kavereilleen oikeesti kaunistelee.

Mutta edelleen, pääasia on se, että eräs on über ihana. ♥

Käytiin parilla keikalla ja katteltiin 'Mullan alla', ei sen kummempaa tekemistä tartte kun on maailman parasta seuraa.

Yövieras.

Mulle jäi eilen eräs yövieras, joka aamusella ennen seitsemää lähti töihin. Töissä käyminen on tässä tapauksessa ikävää, oisin mielelläni loikoillut kyseisen henkilön vieressä pitempäänkin. Nokkelimmat varmasti jo arvaa kuka kyseinen henkilö on. Oi voi, taas on kova ikävä. Onneksi huomenna on perjantai ja voidaan olla yhdessä koko viikonloppu, ilman kiireitä.

♥

Onnea.

Pitkästä aikaa voi kirjoittaa oikeesti hyviä juttuja. Viime viikon torstaina, 1.9. vihdoin ja viimein sain oman asunnon ja muutin tänne saman tien. On niin outoa, ettei vähään aikaan ole ollut huono fiilis, eikä mikään ole suoranaisesti vituttanut.

Mulle ei uusittu työsopimustakaan, mutta sekään ei ottanut päähän. Vihdoinkin, pitkästä aikaa mulla menee hyvin. Se on kerrassaan loistavaa. Lupasivat kuitenkin soitella, jos ja kun työtilanne paranee. Mikä vois toki tapahtua jo kohta, koska pitemmän päälle työttömänä oleminen käy tylsäksi.

Mutta pääasia on, että mulla on oma asunto!

Toinen, yhtä lailla pääasia on, että mulla on mies (tämän kohdalla voi todellakin puhua miehestä), joka on normaali ja ottaa minut huomioon. Jota mulla on ikävä koko ajan. En edes muistanut, kuinka kivaa on olla korviaan myöten ihastunut. Ehkä hyvä fiilis johtuu aika pitkälti tästäkin.

Kaveritkin on huomannu, että mä olen paljon iloisempi ja ovat onnellisia mun puolesta. Totta puhuen, en olisi pitkään enää jaksanut ollakkaan kokoajan kiukkunen, miksi kenenkään pitäisi jaksaa. En minäkään siitä nauttinut, se kuka tuota kiukkua aiheutti, ei kuitenkaan tuntunut sitä ymmärtävän. Enkä olettanutkaan ymmärtävän, tiedän ettei sitä olisi ikinä tapahtunut. Mutta nyt, se joka sitä aiheutti, ei tule enää ikinä aiheuttamaan moista olotilaa mulle. Vaikka koskaan ei pitäisi sanoa, ei koskaan, niin tässä tilanteessa se on sallittua, ei enään koskaan.

Mä vaan olen todella onnellinen!

Mietiskelen.

Edelleen suurimmaksi osaksi hyvä fiilis, mutta se, etten tunnu ikinä löytävän asuntoa, ärsyttää kovin. Mikään ole hienompaa, kuin tuntea itsensä ei toivotuksi ja kolmanneksi pyöräksi omassa kotonaan, jossa ex-avomies majailee naispuolisen "kaverinsa" kanssa. Missähän vaiheessa tältä "kaverilta" tulisi alkaa periä vuokraa? Miten ihmiset edes kehtaa ..

Hehkutan.

Pitkästä aikaa on kaikin puolin loistava fiilis, siitä kiitos kuuluu eräälle henkilölle, josta on lyhyessä ajassa tullu todella tärkeä. Ja tuntuu tulevan kokoajan tärkeämpi.

Materiaa.

Ostin uudet Iron fist -kengät taannoin, en ole niitä missään päässy vielä testaamaa, kun ei ole ollut mitään tilaisuuksia. Tosin täytys eka 4 seinän sisällä tallustella niillä, että hieman tottuis ajatukseen. Ei nimittäin ole meikäläisen vahvinta alaa kävellä 12cm korkuisilla platformeilla.

Toissa päivänä tein kaverilleni sen tatuoinnin ja siitä tuli oikein kiva, olin jopa itse tyytyväinen lopputulokseen. Nyt vain odotellaan, että tatuointi paranee, niin nään onko väritys onnistunut.

Tänään nään erään henkilön.

Moi.

Odotusta.

En voi edelleenkään muuta sanoa, kuin että oon hyvin helpottunu. Oon aivan hämmentyny siitä, ettei mua ole vituttanu joka päivä. Vielä kun löytäs sen asunnon, ni pääsis jatkaa oikeesti eteenpäin. Ei ehkä kaikkein mukavin tilanne monen vuoden seurustelun jälkeen asua "kämppiksinä", mutta kun muuta vaihtoehtoa ei tällä hetkellä ole.

Huomenna ois edessä hieman tatuointeja, pitää tikkailla kaverille tän ensimmäinen tatuointi. Ja arkeen pitäs taas viikoksi palata muutenkin. 16. päivä lähetään porukoitten ja siskon kanssa kiertelemään, todellakin ansaitulle lomalle, viikoks jonnekkin päin suomea. Muun muassa Suomussalmi here I come! Ollaan käyty ainakin 7 tai 8 kesänä road tripillä. En kyllä malta oottaa. Harmi vaan etten voi ottaa muutamia ihmisiä mukaan.

The end.

Päätettiin yhdessä äijän kanssa, että erotaan, koska tää juttu ei vaan enään toimi. Vaikka eroaminen ei ikinä olekkaan hauskaa, niin oloni on helpottunut. Nyt on vaan asunnon metsästys käynnissä ja toivottavasti se löytyy nopeesti, ettei tartte roikkua täällä nurkissa.

Työt jatkuu vielä ainakin 2kk.

Update

En ole vielä työttömänä, työsopimusta jatkettiin tällä erää 2kk. Eli sitten taas kesäkuun lopulla mietitään, että jatkuuko vai ei?

Tossa viime perjantaina oltiin hieman viettämässä kaveriporukalla iltaa ja oli pitkästä aikaa mukavaa. Toivottavasti työpaikalla kellään jääny mtn hampaankoloon, ettei tule epämukavia tilanteita. Epäilen kyllä.

Värjäsin tukan ...

Eipä kai mtn kummempia kerrottavana.

Tällästä meillä.

Onko mies todella niin yksinkertainen, että ajattelee kaiken olevan ok, kun hän kerran siivoaa? Ei siinä mitään, olen siitäkin kyllä valittanut, etten jaksa olla ainoa joka tätä kämppää siivoaa, mutta nyt lähiaikoina tullut kyllä riideltyä aivan eriasiasta. Ihmettelen jo sitäkin, että kun kysyn "Miksi mun täytyy olla parisuhteessa ,jossa mä olen vihanen kokoajan?" vastaukseksi saan jonku epämääräisen inahduksen sohvan pohjalta. Eikö tuo saa edes miettimään? Mitä helvettiä mä siis teen täällä? En mä ainakaan tunnu olevan sen verran tärkeä, että mun takia kannattas mennä asioita muuttamaan.

Jos tätä blogia joku lukee, niin varmaan miettii jo, että tosiaan oon valittanut samaa asiaa jo ties kuin kauan, miks tosiaan olet vielä siinä?

Mitä pahaa mä olen kenellekkään tehny, etten muka ansaitse edes yhtä normaalia parisuhdetta elämäni aikana? Vai onko tää muka normaalia?

Päivitystä.

Työsopimusta jäljellä 6 päivää, saa nähdä ollaanko ens kuussa työllisiä vai työttömiä. Mukavaa on ollu tähän asti, lukuun ottamatta muutamia pieniä juttuja, mut anyway.

Himassa meininki jatkuu suht samana kun ennenkin, eli eiköhän tuo miespuolisko mun pinnan lopullisesti jossain kohti katkase.

Mitä kuuluu?

Varmaan kuultu monesti ennenkin, mut oon edelleen aivan vitun kyllästyny kaikkeen. Eilen huusin taas kurkku suorana, jos asiaa oli. Itkin ja huusin. Oli pakko mennä nukkumaanki puol kasin maissa, ettei räjähtäny verisuoni päästä. Ei varmaan ollu kaukana. Aamulla taas heräsin joskus neljän aikaan, kun en jostain syystä saanu nukuttua sen enempää (herätys ois ollu klo 5). Vitutti edelleen ja repesin itkemään kun olin meikkaamassa. Töitten jälkeen ei ees huvitanu tulla kotiin suoraan, koska tänne tullessa alkaa taas vituttaa. Joten kävin mummolla rupattelemassa niitä näitä, mikä oli pitkästä aikaa ihan piristävää. Ei kyllä pitäs olla niin vastenmielistä tulla kotiin, mut minkäs teet, kun ei tuolla yhellä oo mitään intressejä tehä siitä mielekkäämpää.

Keskiviikko

Klo 4:25, "Mie luulin et jotain on tapahtunu!?" *Äijä painuu takasin nukkumaan*.

Muutenhan on tohon aikaan aivan normaalia itkeä vessassa.

Töitä, töitä, töitä,..

Nyt ollu töissä maalaamassa millon mitäkin, vanteista puimuriin ja niin edelleen. Työ on ihan jees, työporukka on hyvä, töissä on mukava olla. Mut pää on sekasin joka pvä ku himaan pääsee. Mulla on suoja ja kaikki, mut silti.

Uupunut duunari

Viikko jo taas puolessa välissä, takana kokonaiset 5 työpäivää.

Ei voi sanoa muuta kuin, että rankkaa on. Aamu 5 herätykset ei oo mun juttu. Päivän aikana ei kerkee tekee muuta kun töitä, sit himaa ja väsyneenä mulkoillaan seinää kun muutakaan jaksa tehdä. Ilta yheksältä taas sammutaan ku saunalyhty.

Päivät menny super nopeesti kun on ollu muutakin tekemistä kun ajan tappaminen koneella ja luojan kiitos, oon saanu työkavereilta autokyytejä, ketkä käy töissä samoilta kulmilta. Olisin tähän mennes kerenny kuolee jo monesti. Huomenna äiskä tulee hakee minut, ku iskällä on synttärit, ni mennää synttärikahveille ja viedään mun verokortti matkalla, ni saan viel palkanki joku päivä.

Ny matka jatkuu kuuman kaakaon kesa sohvalle ja masterchef pyörimään. Öitä.

(Ai niin ja P.S. 1kk 2pvää savuttomana)

Hmph.

Että on taas, oon niin rikki. Oon liikkunu niin paljon pienen ajan sisällä, en oo juurikaan sitä tehny vähään aikaan. Jokseenkin rikkinäinen olo muutenkin, en vaan mitenkään päin jaksaisi, mitään. Vaikkei ees tuntus mitenkään pahalta, silti itkettää. Ja vaikka tuntuskin pahalta, niin itkettää sittenkin. Onneks on viikonloppu.

Jee.

Joltain osin edellisen tekstin otsikkoon viitaten, valo tunnelin päässä katosi, yhtä nopeasti kuin ilmestyikään. Mun pyötäkoneesta hajosi mitä luultavammin kovalevy toissa päivänä. Nyt käytössä iki vanha laginen läppäri.

No joo, eilen kävin siellä henkilöstövuokraus firmassa haastattelussa, kun soittivat siitä työpaikasta ja tänään sitten työpaikkahaastattelussa. Sainkin vielä sen työn. Tosin se kai näillä näkymin kestää pari kuukautta, mut se TES:n mukanen palkka on kuulemma sen ~11,80 tai jotain sinnepäin, eli kk palkka on ihan jees ja jos vaikka sais säästettyy ajokorttiin rahat nyt jo. Työmatka tulee olee kyllä tuskaa pitemmän päälle, jos siel ei oo ketään, kuka asuis samoilla kulmilla kun minä, joka ottas minut aina aamusella kyytiinsä. Pelkkään haastatteluun meni 3,5h, josta haastattelua oli 9min .. Meno matkaan kulu tunti ja paluumatkaan liki 2,5h kun kävin kaupan kautta. Jalat on vieläki ihan rikki. Vihaan pyöräilyä.

Jep jep, eli aamu viis soi kello ja kuudelta ollaa taas matkalla.

Valoa tunnelin päässä?

Vaihdoin huvin vuoksi olohuoneen järjestystä. Muutaman johdon paikkaa en enää muista, mut äijä saa koulusta tullessaan sitte etsiä niille paikat.

Go on -henkilöstövuokraus toimistosta tms. soitti tänään nainen, jonka nimeä en muista ja kerto että olis toinenkin automaalarin paikka Kouvolassa, sen lisäksi jota jo viime viikolla hain. Kysy myös tiedänkö missä niitten toimisto on, ja vastasin että en, nainen sitten kerto osotteen, ja mie sen unohin. Huomen seikkailee kaupunkiin, paikalla pitäs olla 10.30. Onneks Kouvolan keskusta ei oo kovin iso ja netistä varmaan löytyy kartta.

Joopa joo, jos vaikka sais duunin. Vähän kyl pelottaa, kun oon jo niin tottunu tähän laiskotteluun. Mut ois se kiva saada vajaa 2000e kuussa, niinku hakemuksen palkka toiveeks laitoin. En tiedä onko se paljon vai vähän mut en mie alle 10e tuntipalkalla halua olla, olen kuitenki ammattilainen ! Saa nähä.

Kummastuttaa, hämmästyttää.

Eipä oikein mtn asiaa ole, mutta kuhan aattelin sanoa, että ihmiset (lähinnä tässä tapauksessa nuoret ja jotkut nuoret) on helvetin ilkeitä netissä. Nimimerkillä tai ihan nimettömänähän on helppo tulla huutamaan asiattomia huomautuksia, vaikkei oikeesti mistään mitään tiedä. Miettisvät pienessä mielessään mitä suustaan päästävät, jotkut voi pahottaa mielensä moisesta. Mie en pahota vaikka nyt oo mtn hirveen mukavia viestejä pelkästään ole tullu, mutta alkaa kyllä suoranaisesti ketuttamaan. Kritiikkiähän saa antaa, mutta sen vois vähän nätimminkin ilmasta + että nää 'oot lapsellinen läski' -kommentit vois jättää kokonaan pois, toi oo ees mtn kritiikkiä.

Kompromissi?

Mikä on kompromissi? Joo no tiedän mikä se on, mutta mitähän se meillä tarkottaa? Onko se jotain syötävää? Ei kai, mutta meillä kompromissi on se, että toinen jotain päättää ja siitä ei keskustella, asia on niin - piste. On se vaan hienoa. En vaan käsitä, itkin, huusin, nauroin, potkin, tein mitä tahansa, mun sana ei mene perille. Tai menee, muttei sillä ole mitään merkitystä, koska asia on niin kuin joku muu sen päättää.

Nää päivät kyllä tekee parisuhteesta aina vaan onnellisemman asian. Eihän toki voi aina olla ruusuilla tanssimista, mut ei tunnu ihminen, joka asiaan voi vaikuttaa, haluavan asialle mitään tehdä.

Ei voi muuta sanoa kuin edelleen: On se hienoa, katotaan kauan jaksan näitä kompromissejä.

Tammikuun saavutuksia.

Se olis sitten jo 10.1., olen ylpeä itsestäni, että oon ollut tupakoimatta "jo" 10 päivää. Monesti ois kyllä tehny mieli käydä hermosavuilla syystä tai toisesta. Ja pikkasen myös vaikeuttanu se, että ympärillä olevat ihmiset polttaa, mut pitää vaan pitää itteään niskasta kiinni. Kyllä tämä tästä.

Eilen oli kaveripariskunnan lapsen ristiäiset mm. avokista ja minusta tuli kummi tuolle pienokaiselle, lapsen äidin toisen ystävän lisäksi. Oli kyllä mukava, kun tuohon tehtävään minuakin pyydettiin. Nyt on 2 kummityttöä minulla, vanhempi näistä oli myöskin viikonloppuna yökylässä. Oli mukavaa, mutta en kyllä vielä tahtoisi itselleni lasta. Lapsissa ole mitään vikaa, mukavia, mutta ei. Pienissä määrin kyllä jaksan. Olin jo perjantain jälkeen aivan naatti, kun pyörittiin tuolla lumihangessa.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Sinne meni sitten uus vuoskin. Oli kyllä mukavaa, kun ei muutamaan vuoteen oo tuokaan päivä ollu kummallisempi kun mikään muukaan, kotona tullu oltua. Niin kyllä nytkin, mutta oli hieman seuraa.

Kello on nyt 3:51, alkaa unirytmi olee liian sekasin taas. Tänä yönä se oli kyllä avokin kavereiden vika, kun kävivät tossa ovella ulvomassa ja paukuttamassa, n. tunti sitte. Voiko olla mitään ärsyttävämpää? Sitte miettivät minkä takia minä olen aina niin kiukkusen olonen. Niin mistähän se vois johtua, pojat kun on kovin fiksuja aina.

Enkä ees aina ole kiukkunen, en vaan koe tarpeelliseksi tuijottaa vierestä kun pojat pelaa Tekkeniä tai jotain muuta vastaavaa, eikä oikein taida olla yhteisiä puheen aiheitakaan. Joten mieluummin olen vaikka koneella, kun istun hiljaa kattelemassa, mikä vois olla vielä typerämpää.

Ja sitten vielä, ajattelin tässä nyt lopetella tupakan polton. Saa nähä kuin käy, viimeks savuttomuus kesti sen kuukauden, toivotaan että tällä kertaa päätös sitten pitää. Eikä tää ollu mikään uuden vuoden lupaus. Lenkilläkin haluisin taas luvata käydä, mut jaksasin sitäkin taas viikon. Laiska kun olen.

Mut joo, jos nyt sit nukkumaan.